Kirjasto

Kulttuuripolitiikan ja tekijänoikeuden erikoiskirjasto on kaikille avoin kirjasto. Kirjaston toiminnasta vastaavat yhdessä Suomen tekijänoikeudellinen yhdistys ry ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. Kokoelma palvelee sekä kulttuuripolitiikan että tekijänoikeuden alojen asiantuntijoita, tutkijoita, päättäjiä, opiskelijoita ja muita aiheista kiinnostuneita. Kirjaston tietokannan nimi CUTE syntyi yhdistelmästä Cupore ja tekijänoikeus.

Tekijänoikeuden erikoiskirjasto perustettiin vuonna 1987 Teoston yhteyteen. Vuodesta 1993 lähtien se on toiminut osana Suomen tekijänoikeudellisen yhdistyksen ja sen alaisen Tekijänoikeusinstituutin toimintaa. Kirjasto sijaitsi pitkään Lauttasaaressa Teoston tiloissa, mutta vanhan toimitalon purkamisen myötä se muutti keväällä 2014 Teoston alivuokralaiseksi Kamppiin Urho Kekkosen kadulle. Kesällä 2020 kirjasto siirtyi Hakaniemeen samoihin tiloihin Cuporen kanssa. Tekijänoikeuden erikoiskirjasto ja Cuporen kulttuuripolitiikan kirjasto yhdistyivät vuoden 2025 alussa. Loppuvuodesta 2025 kirjasto muutti Cuporen kanssa uusiin tiloihin Sörnäisten Käenkujalle.

Tekijänoikeuden osalta kirjaston kokoelmiin hankitaan alan keskeistä kotimaista ja kansainvälistä kirjallisuutta. Kulttuuripolitiikan osalta kirjaston kokoelmaa kehitetään Cuporen tutkijoiden ja tutkimushankkeiden tarpeiden mukaisesti.

Kirjasto on avoinna arkipäivisin maanantaista perjantaihin sopimuksen mukaan. Pyydämme varaamaan ajan etukäteen teosten lainaamista varten.

Verkkokirjasto

Voit selata kirjaston kokoelmaa, uusia lainoja ja tehdä varauksia verkkokirjastossamme CUTE Finnassa. Käyttäjätunnukset verkkokirjastoon saat kirjastosta esittämällä kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.
 

Aukioloajat

Kirjasto on avoinna arkipäivisin sopimuksen mukaan. Sovithan vierailusta etukäteen: info(at)copyrightsociety.fi

Yhteystiedot

Kulttuuripolitiikan ja tekijänoikeuden erikoiskirjasto
Käenkuja 3a A, 4. kerros (Cupore)
info(at)copyrightsociety.fi
Puh. 040 658 1972

"Yliopiston kirjastossa tähän on neljänkymmenen ihmisen varausjono. Täällä mä sain sen uusiakin koska ei ollut jonoa"

”Erinomaista palvelua jälleen tekijänoikeuden tietokeskuksen kirjasto. Tieto uutuuksista tulee meiliin, kirjan voi varata helposti ja noutaa nopeasti.”